Laatu-, ympäristö- ja turvallisuuspolitiikka
Laatua ajallaan
Tevo Oy:n tavoitteena on kestävän ja luottamuksellisen yhteistyön aikaansaaminen asiakkaiden kanssa. Tämä voi tapahtua ainoastaan valmistamalla tasalaatuisia, vaatimusten mukaisia tuotteita, jotka toimitetaan asiakkaalle sovittuna aikana.
Oikea laatutaso syntyy tuottavasti ainoastaan siten, että laatunäkökohdat otetaan huomioon tuotannon kaikissa vaiheissa. Tämä edellyttää, että koko henkilöstö on laatutietoinen ja että jokainen vastaa omassa työssään laadun syntymisestä.
Turvallisesti
Yhtiömme pyrkii täyttämään asiakkaiden kasvavat vaatimukset kehittämällä omaa tuotantoaan ja tuotantomenetelmiään ottaen huomioon myös ympäristö- ja turvallisuusnäkökohdat.
Ympäristöä säästäen
Ympäristön huomioon ottaminen on osa toimintaamme tuotannon ja talouden lisäksi. Seuraamme alalla tapahtuvaa kehitystä ja otamme huomioon omassa toiminnassamme niin teknillisen kuin ympäristön hoidon hyvät menetelmät.
Tuotannossa pyrimme minimoimaan jätteiden syntymisen. Hyödyntämiskelpoisen jätteen kierrätämme uudelleen omassa käytössä tai toimitamme sen muualle hyötykäyttöön. Tuotantoon kelpaamaton jäte hävitetään asianmukaisesti.
Saavuttaaksemme taloudellisen ja laadullisen kilpailukyvyn on jokaisen yhtiön työntekijän ja toimihenkilön pyrittävä jatkuvaan laadun ja ympäristöasioiden parantamiseen ja noudattamaan asiaa koskevia lakeja sekä määräyksiä.
Toimintajärjestelmämme täyttää kansainvälisten SFS-EN ISO 9001:2000, SFS-EN ISO 14001, SFS-EN- ISO 3834-2 ja OHSAS 18001 standardien vaatimukset.




