Olemme valmistaneet taloudellisia, luotettavia ja tehokkaita ratkaisuita vesivoiman parissa vuosikymmenten ajan. Parhaat ratkaisut syntyvät elinkaariajattelumme perusteella — asiantuntijamme tekevät tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa, jolloin huomioimme ratkaisun valmistuksessa kaikki seikat, jotka voivat vaikuttaa sen elinikään ja toimintaan.
Parhaat innovaatiot ja suurimmat kehitysaskeleet ovat aina avoimen yhteistyön tulosta.
Globaalisti kasvava energiantarve tarvitsee ratkaisuja ja ratkaisijoita, jotka näkevät pitkälle. Vesivoima on yksi vastuullisimmista ja luotettavimmista uusiutuvan energiantuotannon tavoista. Toimintamme on läpinäkyvää ja avointa yhteistyötä. Työskentelemme ISO 14 001:n mukaisesti huomioiden tarkasti ympäristöasiat, kierrätyksen sekä työturvallisuuden. Vastuullinen työ on toimintamme lähtökohta.
Lloyd's Register on myöntänyt palveluillemme ja tuotteillemme uusimman vuoden 2015 laatuvakuutuksen: ISO 9001. Suoritamme aktiivisesti sisäistä laadunvalvontaa eri osastojemme toimintoihin liittyen, jotta voimme tarjota parasta palvelua ja osaamista asiakkaillemme.