TEVO investoi isojen potkureiden valmistukseen
TEVO Oy:n potkuritehtaalla Turengissa toteutetaan parasta aikaa mittavaa investointihanketta, jossa rakennetaan lisää tehdastiloja sekä nostetaan koneistuskapasiteettia potkurituotantoon hankituilla työstökoneilla. Yhteensä investointihankkeen kokonaiskustannus on noin neljä miljoonaa Euroa.
Merkittävin investointikohteista on järeä karusellisorvi, joka on jo hankittu ja joka asennetaan uuteen rakennettavaan lisähalliin vuoden 2011 syyspuolella. Uuden sorvin avulla pystytään valmistamaan ja koneistamaan potkureita aina 10 metrin halkaisijaan asti. Sorvin pöydälle mahtuu jopa 13 metrin halkaisijalla oleva pyörähdyskappale, joka voi olla 5 metriä korkea ja 200 tonnin painoinen. Karusellisorvi asennetaan potkuritehtaan lisärakennukseen, jonka rakennustyöt ovat parhaillaan meneillään.
TEVO lisää myös sulatuskapasiteettia 90 tonniin asti, sillä olemassa olevien 2 x 25 tonnin induktiouunin lisäksi tehtaalle on äskettäin hankittu yksi iso 40 tonnin induktiouuni. Kolmen uunin sulattamalla pronssimateriaalilla pystytään tekemään valmispainoltaan jopa 60 tonnin painoisia potkureita.
Uusinvestointien tarkoituksena on parantaa TEVOn kilpailukykyä nimenomaan suurten potkureiden valmistuksessa. Vahvuutena yrityksellä on vankka monikymmenvuotinen kokemus ja tietotaito metallurgian ja koneenrakennuksen alalta, ammattitaitoiset potkurintekijät ja haasteita vastaava järeä konekanta.
Nostokykyä lisää TEVOn hankkima 100 tonnin siltanosturi, jonka kiskojen jänneväli on 30 metriä.




